SUOMI – MONACO
Miesten tennismaajoukkue kohtaa Davis Cupin World Group I -maaottelussa 18.-19. syyskuuta Espoon Metro Areenalla Monacon. Samalla Suomi palaa pelaamaan kotiyleisön eteen yli kahden vuoden tauon jälkeen.
Viimeisin kotimaaottelu pelattiin Turussa helmikuussa 2024 huikeassa tunnelmassa ja lähes loppuunmyydyssä hallissa. Samaa maajoukkue toivoo myös syyskuuksi Espooseen.
”Yleisön tuki siivittää meidät huippusuorituksiin, ja tuuletukset tuntuvat vieläkin maukkaammilta, kun katsomo on täynnä ystäviä, tuttuja, perhettä ja muita Suomen lipun heiluttajia. Meillä on paljon erityisen hyviä muistoja kotiotteluista, ja ne virittävät kehon ja mielen siihen tilaan, että pelaamme parasta tennistämme” Vuoden urheilijaksi valittu Harri Heliövaara sanoo.
Kapteeni Jarkko Nieminen jakaa Heliövaaran innostuksen kotimaaotteluun.
”Syksyllä tulee 2,5 vuotta edellisestä kerrasta, kun pelasimme kotona. Metro Areenan ottelut ovat olleet hienoja tapahtumia ja niissä on ollut ainutlaatuinen tunnelma. Toivotaan, että pääsemme jälleen pelaamaan loppuunmyydyllä areenalla” Nieminen sanoo.
”Olemme ylpeitä ja iloisia, kun tenniksen Davis Cup palaa taas Espooseen. Olemme jo lukuisia kertoja voineet nauttia Espoo Metro Areenalla kansainvälisestä huipputenniksestä ja kannustaa suomalaiset kohti menestystä! Näin kävi edellisellä kerralla, eikä menestys jää ainakaan kannustuksesta kiinni” Espoon liikuntajohtaja Martti Merra toteaa.
Lipunmyynti käynnistyy 18.3.2026.
Kuvat: Suomen Tennisliitto
PYSÄKÖINTI JA SAAPUMINEN
Tapiolan Urheilupuiston pohjoisosan remontti on käynnistynyt lokakuussa 2025. Hiekkaparkkialueet ja niiden vierestä kulkeva tie ovat poistuneet käytöstä. Urakan aikana kaikki liikenne alueelle tapahtuu Urheilupuistontien ja Palloilutien kautta.
Suosittelemme vahvasti julkisen liikenteen, liityntäpysäköintien ja kimppakyytien hyödyntämistä. Lähin metroasema sijaitsee vain 500 metrin päässä Areenasta.

